Oli kohtalokas torstainen aamu ja kello näytti 07.30 ja jo aiemmin blogissani mainittu ystäväni Derek Parker ja minä päätimme mennä aamupalalle puhumaan business-asioita...
Aamupalaa tyytyväisenä mussuttaessa Parker kertoi, että oli menossa Calgaryyn samana päivänä. Itselläni oli tulossa 4 päivää vapaata joten päätin lähteä messiin. Olin jo aiemmin käynyt Calgaryssä ja tiesin, että edessä olisi leppoisa 700km reissu.
Ei kai siinä sit kummempaa kuin kamat kasaan ja tien päälle kello 12.00. Parkerin vuoden 2002 Mazda vähän yskähteli heti kotikadultani lähtien, mutta kun pääsimme moottoritielle ja auto sai vauhtia alleen niin kitinä loppui. Siinä vaiheessa sanoin Derekille leppoisasti että "kyllä tää auto vielä hajoaa keskellä preeriaa ja ollaan kusessa!"...
Neljän tunnin reissaamisen jälkeen päätimme pysähtyä pienelle välipalalle ja jaloitella. Autokin käyttäytyi siinä vaiheessa vielä kuin enkeli. Kun jatkoimme matkaa alkoi Derek miettiä että missäs se kännykkä onkaan. Olimme jo moottoritiellä kun mies tajusi, että kännykkä olisi (hyvällä tuurilla) auton katolla. No siellähän se oli vielä, heh, hyvä tsägä kävi kyllä Parksylla.
Onnesta soikeana oltiin jatkettu matkaa noin 40 minuuttia ja katsoimme vain ympärillämme olevaa aavaa ja tasaista preeriaa jossa ei rakennuksia tai mitään merkkejä ihmisistä näkynyt. Yhtäkkiä varoitusvalo alkoi vilkkumaan ja vauhti hidastumaan ja Parker päätti pysähtyä.
Kun oltiin tehty stoppi aloimme nauramaan kun näimme sen uskomattoman savun määrän mikä tuli konepellin alta. Ja kun avasimme konepellin niin siinähän ne festarit olivat käynnissä. Enää puuttuivat strobovalot ja paska teknomusiikki, savu oli omasta takaa ja se oli ilmaista.
Kun moottori oli jäähtynyt niin monsieur Parker yritti käynnistää autoa. Ei mitään. Ei tapahtunut kerrassaan mitään. Ja nauru vain yltyi ja totesimme että onneksi olimme matkassa kahdestaan, eikä mukana ollut naisväkeä joka olisi pilannut hyvän tunnelman.
Parksy soitti hinausauton ja sen saapumisessa kesti ehkä pari tuntia. Siinä välissä oli helvetin siistiä olla keskellä preeriaa ja pilvetöntä taivasta; aurinko paahtoi niin perkeleesti ja mittari näytti sellasta 40-astetta.
Hinausauton saapuessa paikalle päätimme, että matkaisimme noin 30 minuutin matkan päässä olevana pieneen Brooksin kaupunkiin Albertan provinssissa. Eihän siellä sitten autokorjaamot enää olleet auki joten sormet perseeseen ja miettimään miten sitä tässä nyt selviäisi, bussejakaan ei kulkenut kuin kerran (!!!) vuorokaudessa Reginaan (lähtöpaikkaamme) ja Calgaryyn (kohdepaikkaamme) ja pitihän autokin saada kuntoon.
Derek soitti parille kaverille ja eräs ystävä sanoikin, että vaikka on nyt lomalla ja poissa kaupungista niin voisimme oleilla hänen vuokrahuoneessaan. Niin, vuokrahuoneessaan, maatilalla. No, mikäs siinä. Maatilalta saapuikin nuori poika hakemaan meitä ja sinne me mentiin, tuntemattomien ihmisten kellariin yöksi. Ja pitääkö edes mainita, että huoneessa oli vain yksi sänky jonka kristillisesti jaoimme Parkerin kanssa. Kyllä siihen keskelle sänkyä jäi sen verran tilaa, että kumpaakaan ei varmasti pelottanut yöllä.
Aamulla sitten reipas 40-45min kävely keskustaan matkalaukkujemme kera paahtavan kuuman auringon alla. Saavutimme autokorjaamon parkkipaikan hikisinä ja sittenhän se Parkerin poika hiffasi, että auton avain oli kadonnut. Helvetin hienoa! Ja lisää naurua. Parksy lähti hölkäten takaisin maatilalle päin etsien avainta sekä matkan varrelta että lopulta myös maatilan pihalta ja sisätiloista.
Meni reilu puolitoista tuntia ja Parksy tuli takaisin - ilman avainta. No ei se oo iso asia, teetämme vain uuden avaimen, eiks niin? Joo-o... ainoo ongelma, että kaikki rekisteröintitiedot yms. olivat auton sisällä hanskalokerossa.
Menimme huoltamolle kysymään miten voisimme asiassa edetä ja saimme hyvät neuvot. Parksy soitteli useamman puhelun ja lopulta tavoitti erään ihmisen, jonka suosiollisella avustuksella saimme todistettua auton omistajuuden Parkerille ja saimme uudet avaimet. JES!!!!
Vittuakos sitä etukäteen juhlimaan; eihän ne avaimet toimineet. Lukkosepän ketale ei osannut työtään. Ja ei siinä muuta kuin askelta toisen eteen ja takaisin teetättämään uutta avainta. Mitään hyvitystähän pieleen menneestä työstä emme saaneet. Mutta rahaa vastaan saimme sentään vihdoin avaimen joka toimi. Tadaa!!!
Saatiin ovet auki ja käsijarru pois päältä ja auto korjaamoon sisälle. Ei mennyt kuin viisi minuuttia ja huoltomies tuli ilmoittamaan, että moottori on niin paskana kuin olla ja voi ja että uusi moottori on ainoa vaihtoehto. No mitäs se maksaa? 2,500 taalaa. Ahaa. Kauanko kestää että sen saa? No ei vähempää kuin viikko. Helvetin täydellistä!
Pakkohan miehellä on auto olla, joten Parksy suostui ostamaan uuden moottorin - mitä nyt piti ensin soitella vähän pankkiin ja pyytää lisää luottoa kortille, heh heh.
Sitten mietimme että mites me nyt päästään ja minne me mennään. Puhelimet toimivat ja suurella tsägällä eräs tuttavamme oli menossa tunnin sisällä Brooksin ohi kohti Calgaryä. Saimme kyydin ja pääsimme Calgaryyn jossa illalla juhlimme Parkerin syntymäpäiviä. Mies päättikin jäädä Calgaryyn asumaan ja treenaamaan MMA-uraansa varten - lentäen kauden aikana aina viikonlopuksi Quebeciin "pelaamaan" jääkiekkoa. On se vaan kova äijä perkele, ei voi muuta sanoa!
Calgaryssä mua kosittiin ja vastasin myöntävästi, mutta häitä saatte odottaa vielä monta vuotta. Sain myös mahdollisuuden puhua saksaa ja ruotsia. Käytiin myös Jason Duffyn kanssa kahvilla ennen miehen Suomen valloitusta.
Ensi kerralla voisin kirjoittaa vähän tämän alueen historiasta ellei sitä ennen tule haastateltua erästä paikallista kiekkohahmoa.
Puss o kram!
p.s. matkanteko Reginasta Calgaryyn vei meiltä yhteensä vain 33 tuntia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti