Saskatchewanin talvi

Kuvassa näkyy millainen talvi täällä preerialla voi olla.

No ei täällä mikään talvi vielä ole, kuitenkaan!

Tilastojen mukaan tosin vain heinäkuut ovat Saskatchewanin historiassa ainoat takuuvarmat lumivapaat kuukaudet. Lunta voi tulla kesäkuussa ihan yhtä hyvin kuin vaikkapa syyskuussa.

Ollut hiljaista blogin suhteen, tullut reissattua ja tehtyä töitä kovalla tahdilla joten runosuoni ei ole päässyt paljon sykkimään.

Sitten edellisen postauksen on tullut nähtyä ja koettua seuraavaa:

- Banffin matka. Meni aivan loistavasti ja hienot olivat maisemat ja sain nauttia todella hyvästä säästä. Tästä reissusta ehkä myöhemmin lisää.

- Mike Bossyn hyväntekeväisyysillallinen. Kaikki sujui sielläkin loistavasti huutokauppoja myöten ja NHL:n historian ehkäpä tehokkain maalintekijä (tutustukaa maalikeskiarvoihin tästä) sai kunnian kätellä allekirjoittanutta. Leikki sikseen, tyylikäs herrasmies ja loistava puhuja. Ja hei, järkyttykää tai ette, mutta Bossyn mukaan olin illan tyylikkäin pukeutuja tailor-made puvullani ja 30-luvun mafiosokengilläni - ei mulla aina se nahkatakki ole päällä!

- Calgaryn lentokentällä kokemani "järjestelyt". Noh, sanotaanko nyt näin että kyllähän siellä tuntikaupalla oli kiva kuluttaa aikaa ja mudien matkustajien kanssa tulla pomputelluksi edestakaisin ympäri terminaalia. Oli "pieniä" kommunikaatiovaikeuksia valitsemani lentoyhtiön työntekijöiden kesken. Matkailu avartaa, ei siinä mitään, sääliksi kävivät vain nuo lukuisat vanhukset jotka joutuivat suurella vaivalla liikkumaan turhaan niin monen monta kertaa. Veikkaan, että palautetta yhtiölle lähti kotiinpalun jälkeen muutamaltakin pariskunnalta ja ansaitusti.

- "Niin mä kuulin että Suomessa on 15 miljoonaa työtöntä ja teillä on vain 20 miljoonaa ihmistä siellä, miten se voi olla?", tällainen kysely tuli toissapäivänä. Joutui siinä sitten vähän valistamaan ja toteamaan että ei siellä Suomessa nyt ihan NIIN huonosti mene eikä Suomessa NIIN paljon ole vielä ehditty lisääntymään vaikka on Juhannukset ja muut lemmen riemujuhlat keksitty.

Olipahan taas lyhyt kirjoitelma, mutta kun ei lähde niin ei nyt vain lähde.

Sen verran lähtee terveisiä kuitenkin, että haluan muistaa seuraavia lämpimällä tervehdyksellä:

- Kotkan Mirri-Mies, pidä haarat kiinni!

- Iguanan tiskille tai pöydän alle Judelle paljon terveisiä - ja ei, en enää ikinä vittuile Edusta.

- Skeballe paljon lämpöä Poolin kellariin!

Ja listan ainoa naaras... hmm...

- Kaisa, muista että maailmassa on muutakin juotavaa kuin Starbucksin tuotteet! -..-

Banffin reissun verran

Huomenna tulee lähdettyä kolmen päivän matkalle Kanadan Kanadan Kalliovuorten juurelle kauniiseen Banffin kylään.

Banff on ainoa virallinen kylä ja asutusalue, joka sijaitsee Kanadan hienojen kansallispuistojen rajojen sisällä.

[STOP THE PRESS!!! Edmontonin kaupungin viisain Jouni Nieminen korjasi prosyyristä lainaamani infoa; myös Jasperissa ym. on pienia asutuksia kansallispuiston rajojen sisällä!]

Kylään jos haluaa asumaan, pitää esittää työsopimus ja maata tai taloja sieltä ei voi ostaa omaan omistukseen lainkaan.

Alueella - ja kylän kaduillakin välillä - liikkuu villieläimiä, mutta jos ihminen ei heitä häiritse eivät hekään häiritse ihmisiä.

Kesäkuussa tuli jo käytyä Banffissa, mutta tuolloin oli todella sateinen ilma. Reissu jäi parin tunnin nyhjäämiseksi kylän kaduilla. Siltikin jo tuo reissu oli hieno kokemus, sillä olin monen monta vuotta haaveillut näkeväni Banffin.

Ensi kesänä on myös tarkoitus vierailla alueella, ja nähdä mm. kaunis Moraine Lake (kuvassa). Alueella on monia henkeäsalpaavan kauniita nähtävyyksiä jotka pieni ihminen haluaa nähdä. Ainakin Lake Louise ja Morainen taustalla olevat hienot vuorenhuiput nimeltään Valley of the Ten Peaks.

Sitä vain toivoo, että ilmat suosivat tällä kertaa paremmin kuin edellisellä vierailulla. Matkasuunnitelmana on tiistaina nousta lentokoneeseen 10:05 ja 80 minuutin matkan jälkeen laskeutua Calgaryyn. Torstaina takaisin ja perjantaina tuplavuoro sitten töissä, että pääsee taas arkeen kiinni oikein kunnolla!

Banffista on muuten kotoisin myös hieno jääkiekkoilija nimeltään Ryan Smyth, jonka lätkäfanit tunnistavat niin NHL:stä kuin Kanadan maajoukkueestakin.

Seuraavan kerran blogailua sitten varmaan loppuviikosta.

Tällä kertaa terveisiä saa vain ja ainoastaan mm. twitterissä äärimmäisen ansioitunut Huismanin Eetu.

FST!!!!

Otsikolla ei ole mitään tekemistä tämän tekstin kanssa, mutta halusin muistaa rakkaita porvoolaisia ystäviäni siitä että engång FST alltid FST!

Kävin tänään seuraamassa sekä jääntasalta että vähän ylempää paikallisen WHL-joukkueen Regina Patsin harjoituksia.

Kyseiset harjoitukset pidettiin vaatimattomassa Co-Operatorsin hallissa jossa on paitsi kahdeksan jääareenaa, niin myös erikseen joukkueen "oma halli" Brandt Centre.

Samassa kompleksissa harjoittelivat myöhemmin myös Reginan yliopiston miesten ja naisten joukkueet. Tämä tarkoitti allekirjoittaneelle todellista puumajahtia, sillä joukkueet tunnetaan nimellä Regina Cougars.

Eikä vapaapäivän (!) kiekkotarjonta siihen loppunut... itse asiassa, katsotaan mitä huomenna tapahtuu.

Sen tietää, että jotain mielenkiintoista taas sattuu ja tapahtuu kun lupauduin auttamaan Derek Parkeria muutossa.

Rakkaat ystäväni muistattekin jo Parkerin nimen tarinasta kun auto hajoaa keskellä ei-mitään. Noh, huomenna pakkaamaan loput tavarat kaverin kellarista (kuvassa Parker kellarinsa uumenissa) ja yläkerrasta ja sitten autolla... kohti... Melvilleä.

Matkaa tulee vain 150 kilometriä, mutta tie sinne on huono ja lainaksi saatavana pakettiauto on mallia "loistava" ja sen perässä vedämme vielä isoa muuttokuormakonttia. Mikäänhän ei siis voi mennä pieleen ja minähän pääsen torstaiksi takaisin kotiin jotta voin aamulla mennä töihin, eikös niin?

Melvillessä tulee varmasti myös tavattua jo teillekin tuttu kiekkolupaus Tyler Bird ja perjantaina olisi myös tarkoitus käydä katsomassa Birdin joukkueen Melville Millionairesin harjoitusottelu. Viikonloppuna on myös alueella muutakin SJHL- ja WHL-preseason tarjontaa joten saa nähdä minne tie lopulta vie.

Katsellaan siis milloin seuraavaa blogitekstiä tulee - toivokaa että Melvillen reissu sujuu edes jotenkuten hyvin meidän kahden apinan osalta. Niin ja Mesikämmenen Janille infoa, että Parkerin kellarista löytyi Sinulle jotain ja nakkaan sen postiin viimeistään perjantaina. Pelottaako jo?

Terveisiä tällä kertaa Tobbarille, hienoa että äijä on taas kovissa karkeloissa mukana! =)

Kovasti myös terveisiä Kenille. Keni on mies, jolla on maailman organisoiduin ja siistein toimisto ja kaiken tämän lisäksi hän puhuu monia eri kieliä.

Immosen Tuomakselle paljon terveisiä, muista että hyökkääjille teroitat mantraa "vihainen veto, vihainen seuranta" niin hyvä tulee ja saat helppoja syöttöpisteitä.

Tiinalle terveisiä - muista totella tyttäresi jokaista pientä oikkua (sinulta hän on ne kuitenkin perinyt! ;) )

Se oli siinä!

Kovaa menoa Melfortissa

Siinä maisemaa jota ajoin perjantaina 280km per suunta, kun päätin lähteä pieneen alle 6,000 asukkaan Melfortiin katsomaan SJHL:n harjoitusottelua.

Työpäivän aikana vaihdoin pari tekstaria ystäväni Gage Rapittan kanssa. Gage oli päätynyt Melfortiin kokeiltuaan ensin taitojaan (ja kovuuttaan) Victoria Royalsin harjoitusleirillä. Leirin saldoksi jäi yksi pelattu harjoitusottelu ja viiden minuutin rangaistus tappelemisesta. Vastustajan nenä oli kuulemma murtunut ja Rapitta oli saanut arvokkaan päänahan vyölleen. Tuo Royalsin leiri oli nuoren kiekkoilijan toinen WHL:n harjoitusleiri.

Vuotta aiemmin Gage oli ollut Tri City Americansin leirillä hakemassa paikkaa tappelijan roolissa. Leiri loppui lyhyeen, kun kaveri joutui taklatuksi takaapäin päätypleksiä vasten ja koki pahan aivotärähdyksen.

Gage oli myös tuo pelastava enkeli, joka poimi minut ja Derek Parkerin kyytiin kun automme hajosi keskellä ei-mitään! Suuri yllätys ei ole myöskään se, että Parker on antanut oppeja Rapittalle jääkiekkoilun erikoistilannepelaamisessa.

Anyways, takaisin ensin matkatarinaan.

Kun parin tekstarin jälkeen kävi selväksi, että kyseessä olisi tärkeä treenipeli ja muitakaan menoja ei perjantaille ollut niin päätin lähteä matkaan. Jotkut menee perjantaina baariin, jotkut ajaa melkein 600km harjoitusottelun takia. Niin ja mullahan oli lauantaina totta kai aamuvuoro töissä.

Tuollaista viivasuoraa tietä ajaessa aika käy kyllä pitkäksi. Tuntuu tosiaan siltä, että maisema ei muutu sitten millään.

Ilman yhtään pysähdystä tein matkan Melfortiin ja saavuin hyvissä ajoin ennen peliä hallin (kuvassa) pihalle.

Kaupungin rajalla ollut kyltti toivotti tervetulleeksi "Revontulien Kaupunkiin" ja Melfort on tiettävästi yksi parhaista paikoista Kanadassa nähdä revontulia. Matkan varrella tuli nähtyä myös Naicam -niminen kylä, jossa kyltit olivat kaikki norjaksi.

Ei siinä sitten muuta kuin halliin ja etsimään kahvilaa. Alle 2,000 ihmistä vetävästä hallista löytyi neljä kahvilaa pullatarjonnalla sekä kaksi pikaruokalaa. En ole varmaan koskaan saanut niin isoa kahvia juodakseni kuin tuolla ja hintaa oli kovat 1,5 kanadan dollaria.

Melfortia vastassa oli tuona iltana Battlefords North Stars. Melfortilla oli rosterissa muutama vuonna 1995 syntynyt pelaaja sekä yksi 1996 syntynyt kaupungin oma lahjakkuus. Battlefordsin riveissä taas ei noin nuoria pelimiehiä ollut.

Kotijoukkueen rosterista osui silmään nimi Cole Hyrsky. Mielessä kävi heti, että osaakohan poika puhua suomea. Pelin jälkeen kävi selväksi, että sanaakaan ei osannut (toki opetin pari, hmm, perussanastoon kuuluvaa hienoa suomalaista sanaa kun poika niin pyysi) änkyttää suomea. Nuorukainen kertoi, että hänen isoäitinsä oli perheestä ainoa, joka osasi vielä suomea.

Hallin katossa roikkuvia viirejä tiiraillessa osui silmään useampikin tuttu nimi. Toikkasen Markon suosikkimaalivahdin Parris Duffusin viirikin löytyi. Kovaotteisen NHL:ssäkin pelanneen Grant Jenningsin viiri löytyi myös.

Vierasjoukkueen rosterista tulee mieleen mainita apuvalmentaja, jonka läsnäolo olisi varmasti myös lämmittänyt pähkinäprofessori Arto Ahvenaisen sydäntä, mikäli Arto olisi paikalla ollut.

Blair Atcheynum oli pätevänä apumiehenä päävalmentaja Kevin Hasselbergille, joka vuosi sitten otti joukkueen haltuunsa toimien myös toimitusjohtajana. Hasselbergin kanssa olimme jo aiemmin vaihtaneet sähköposteja ja olin luvannut käydä esittäytymässä tilaisuuden tullen. Tuo tilaisuus koittikin ottelun jälkeen ja koutsi tuntui arvostavan innokkuuttani ja sisukkuuttani matkustaa perjantaisena iltana moinen matka harjoitusottelun takia.

Alkulämmittelyssä tuli seurattua tarkkaan pelaajien tekemistä ja kyllä sieltä vivahde-eroja löytyi suomalaiseen kiekkoon verrattuna. Pienessä kaukalossa tekeminen on kuitenkin loppupeleissä erilaista.

Edes Canada Day'n aikana en kuullut Kanadan kansallislaulua ja olinkin miettinyt välillä missä sen kuulisin Kanadassa asuessani ensimmäisen kerran.

No totta kai tämä historiallinen hetki koitti, heh, lätkämatsissa. Mitäköhän mä olin kuvitellut aiemmin. Että kuulisin O Canada'n jossain kyläfestareilla ensimmäisen kerran?

Kiekko jäähän ja peli käyntiin!

Harjoituspelistä kun oli kyse ja harjoitusleiriä molemmilla joukkueilla takana noin viikon verran, niin oli kovinkin selvää, että fyysinen olisi pelin alku ilman turhia hienouksia. Innokkaasti nuoret pelaajat taklasivatkin ja välillä kurinalaisuutta puuttui niin karvaus- kuin syöttöpelaamisesta.

Voin kuvitella miten Petteri Sihvonen olisi napsinut nitroja kahvikuppi kädessään täristen jos olisi nähnyt useat, järjettömät, 10 metrin syöttöyritykset suoraan keskialueen läpi. Etäisyydet olivat välillä - pienessä kaukalossa! - aika suuria ensimmäisen erän aikana ja tämä muuttui selvästi toiseen erään molemmilla joukkueilla.

Toisen erän alussa Battlefordsin kovaotteinen puolustaja Dillon Forbes teloi kotijoukkueen häkkipäisen Kylar Hopen rumasti ja Hope joutui jättämään pelin kesken. Gage Rapitta oli hereillä.

Forbes oli edellisellä kaudella harjoitusottelussa ja runkosarjassa hakannut pahasti molemmat Melfortin kovanaamat, joten kotiyleisö taisi miettiä että "joko taas"...

Rapitta kävi pelikatkolla juttelemassa Forbesille ja selväksi tuli se, että pojat keskustelivat kauniista syysilmasta.

Seuraavan kerran kun molemmat pelimiehet olivat kentällä Rapitta kävi kopauttamassa Forbesia ja hanskat tippuivat. Forbes sai ensimmäisen lyönnin sisään ja molemmat kaatuivat jäähän. Ei muuta kuin takaisin ylös ja Rapitta alkoi iskemään vasemmalla Forbesin ottaessa iskuja vastaan. Forbes yritti myös antaa iskuja, mutta jäi alakynteen ja menetti myös Rapittan iskuista kypäränsäkin.

Rapitta vaihtoi oikeaan ja antoi lisää iskuja. Nopeasti vaihto taas vasuriin Forbes oli lyöty. Voitto Rapittalle ja kotiyleisön suosionosoitukset ansaitusti. Harjoituspelistä kun oli kyse, niin molemmat pelaajat joutuivat suihkuun. Sain myös kuvattua kyseisen kamppailun joten kliketi-klik tähän!


Kolmanteen erään Gage saapuikin seuraamaan ottelua Jukka-sedän seuraksi. Pojan naamassa ei ollut jälkeäkään tappelusta. Annetaan nuorukaisen kertoa, mitä oikein tapahtui.

"Kävin sanomassa Forbesille että tänään pitäisi mennä. Hän teloi Hopen sen verran pahasti, että vaihtoehtoja ei ollut. Kun sitten olimme yhtäaikaa jäällä kävin kopauttamassa ja kysymässä että onko hän valmis."

"Forbes heitti heti hanskat tiskiin ja sai ekan iskun sisään ja menetin siitä tasapainoni, mutta hyvin pääsin sitten pistämään vasemmalla ja oikealla takaisin. Muutaman iskun hän heitti myös, mutta ei osunut suoraan kuin sillä ensimmäisellä lyönnillään. Kypärään osui pari kertaa."

Ottelua oli seuraamassa myös Gagen isoäiti. Isoäidin rakkaus lapsenlastaan kohtaan on luonnollisesti suuri. Niin suuri, että vaikka hän ei tykkää nähdä Gagen tappelevan, ei hän asiasta poikaa moiti. Annetaan isoäidin kertoa.

"Tiedän, että hän osaa pitää itsestään huolta. En tykkää yhtään, että hän joskus tappelee, mutta ymmärrän että se kuuluu peliin. Vain kerran olen ollut hänelle vihainen tappelemisesta ja hän tietää sen. Tämä oli pari vuotta sitten, kun oma äitini tuli vierailulle ja halusin viettää hänen kanssaan laatuaikaa yhdessä. Gage oli koko tuon viikon tiennyt, että joutuisi viikonlopun ottelussa tappelemaan. Molempien joukkueiden pelaajat juttelivat siitä facebookissakin."

"Halusin nähdä Gagen pelaavan ja olen aina käynyt katsomassa hänen ottelunsa, vaikka pitäisi ajaa 4-5 tuntia per suunta. Lähdin tähän otteluun ja äitini jäi kotiini, sillä ei ikänsä vuoksi jaksanut pitkää automatkaa. Kun saavuin jäähallille kolmen tunnin matkan jälkeen, peliä oli pelattu alle kaksi minuuttia ja Gage oli jo tapellut ja lentänyt suihkuun. En pitänyt siitä yhtään! Tein matkan ihan turhaan, olisin mieluumin ollut kotona äitini kanssa. Tuo on ainoa kerta, kun olen todella ollut vihainen siitä että hän tappelee."

Ja jotta joku herkkähipiäinen lukija ei taas ajattelisi, että siellä se Suutari on taas vain tappeluiden perässä, niin voin kertoa että kyllä siellä monesta pelaajasta tuli tehtyä scouttausmerkinnät. Tämä blogi on viihdettä, kuitenkin.

Pari erittäin potentiaalista pelimiestä jää seurantaan jo tämän ottelun tarjonnan perusteella. Potentiaalisia liigatason pelimiehiä, mutta kuten monella tämän sarjatason kärkipelaajalla, on heillä yleensä ensimmäisenä mielessä yliopistoura ennen ammattilaisuraa.

SJHL:ssä voi pelata menettämättä edustuskelpoisuuttaan Yhdysvaltojen yliopistoihin. Jos taas nämä kovat pelimiehet pelaisivat WHL:ssä eli Kanadan korkeimmalla junioritasolla, olisi edustuskelpoisuus Yhdysvaltojen yliopistoihin mennyttä. Monet pelimiehet tältä sarjatasolta voisivat kuitenkin pelata astetta korkeampaa liigaa, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta, elämä on valintoja.

Pelin jälkeen kävin siis juttelemassa valmentaja Hasselbergin kanssa tovin. Tuon jälkeen päätimme Gagen ja tämän isoäidin kanssa käydä iltapalalla. No, hyvä idea, joo.

Ei nimittäin Melfortissa ollut auki perjantai-iltana mikään ravintola. Korostan, ei yksikään ravintola. PERJANTAINA! Kello oli vasta ehkä 22:30 tuossa vaiheessa. Varttitunnin autoilun jälkeen löysimme Tim Horton'sin kahvilan, jossa kävimme sitten iltapalalla.

Telomisen kohteeksi joutunut Hope tuli sairaalasta myös kyseiseen kahvilaan käsi kantositeessä. Olkapää oli ainakin mennyt paikaltaan ja seuraavana päivänä tulisi tarkemmat tutkimustulokset.

"Kiitos, kun hoidit homman ja pidit puoliani", Hope sanoi Rapittalle.

Mikä oli ottelun lopputulos? Niin, sehän oli kotijoukkueen riemukas 3-2 voitto. Luulitte jo että unohdan asian, vai?


Ja se kotimatka sysipimeässä, viivasuoralla preeriamaantiellä, se oli kuulkaa hienoa... huh...

Kenelle tällä kertaa lähettäisi terveisiä? Hmm... lottokone arpoo... arpoo...arrrrrrrpooo....

Mäkisen Markolle suuret terveiset, hän on ne ansainnut!

SaiPan Fanitytölle (tiedät kuka olet) isot ihQ-terveiset ja paljon My Little Pony karamelleja!

Sergei Brunbergille iloisia terveisiä ja varo mitä kirjoittelet facebookin kautta tuntemattomille ihmisille ;)

Pippolle terveisiä Italiaan ja pirusti tsemppiä!

Ja lopuksi laulajaidolilleni Ismolle karivepsämäisiä terveisiä ihan helvetin paljon!

Ikääntymisen riemua

Joo joo, täällä ollaan...

Viiden (!!!) päivän lomailun jälkeen paluu arkeen tuntui vähintäänkin normaalia raskaammalta.

Kuvassa yksi syntymäpäivälahjoistani - elämäni ensimmäisen kerran tuli sitten kivuttua hevosen selkään ja kokeiltua cowboy-meininkiä. Olihan se vaan helvetin hienoa, ei voi kieltää!

Syksy on tullut tänne Saskatchewaniin nopeammin kuin mitä se Suomessa koskaan on tullut. Syksyssä on aina omat tuoksunsa ja värinsä. Täällä ne tuoksut ja värit ovat vain ihan erilaiset kuin Suomessa ja kaikki mikä ympärillä tapahtuu luonnon toimesta tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä.

Mahdollinen lakko NHL:ssä ei ainakaan meikäläisen kiekkoaktiviteetteja tule paljon haittaamaan, on meinaan joukkueita ja (junnu)sarjoja (mm. WHL, SJHL, PJHL, SMHL ja nuorempien ikäluokkien sarjat) niin paljon, että varmasti jokaisessa pelissä tulee nähtyä paljon uusia pelaajia joita ei ole aiemmin nähnyt. Tervetullutta vaihtelua Suomen meininkeihin allekirjoittaneen osalta ja 200+ ottelua tulee plakkariin niin helposti ja nopeasti että tuskin malttaa odottaa!

Tullut tuossa huomattua myös se, että kun tätä lontoon ääntelyä on tullut harrastettua päivittäin jo tovin verran, niin sitä tulee jo tässä vaiheessa naurettavia virheitä kun kirjoittaa tai puhuu suomea. Seuraavalla kerralla kun vierailen Fitimin ja Martinan treeneissä nyrkkeilysalilla niin puhun yhtä huonoa suomea kuin he! ;) Jos ei nyt ihan kuitenkaan taantuisi Andy McCoyn tasolle suamen kiälen kanssa niin voisin olla tyytyväinen.

Andysta tulikin mieleen...

Yksi asia tässä kaupungissa kyllä mättää ja pahasti. Täältä on niin pirun vaikea löytää livemusiikkia, ihan sama puhutaanko punkista, rokista, heavysta, tangosta, countrysta, mistä tahansa. Bändin perustamisesta ei ole puhettakaan. Tuntuu että täällä ainoa mitä ihmiset osaavat soittaa on kännyköiden ja muiden lelujen soittolistat.

Tuossa pari kuukautta takaperin tuli twitterin kautta haaveiltua myös bänditoiminnasta ja jos ei tässä nyt muuta tule, niin Leidit Lavalla, Mestarit Areenalla ja muut hömpötykset saavat väistyä kun palaan joskus Suomessa käymään. Jaa miten niin? No, tuolla Vaasan suunnalla asustaa iso paha punkkibasisti Severi ja kun itsekin bassoa olen parikymmentä vuotta näppäillyt niin siinä on meillä duo koossa. Sitä ei varmaan tarvitsisi edes treenata. Tuskin edes tulisi riitaa siitä, kumpi soittaisi bassosoolot. E A D G!

Ja taas asiasta ihan toiseen...

Siinä kuvassa minä ja hauvakaverini Bear, käytiin viikonloppuna vähän Lake Katepwalla kruisailemassa ja oli kyllä mahtavaa.

Vuosi sitten 30v. syntymäpäiviä tuli vietettyä isolla porukalla Borgån suunnalla. Tänä vuonna synttäreillä oli vain minä ja kolme ystävääni ja ei se olisi paremmin voinut mennä. Toki sitä ystäviä Suomesta kaipaa välillä seuraksi, mutta hyvä täällä on olla. Löytyisi vaan joku jonka kanssa jauhaa NHL:n rivipelaajista niin huh huh...

Viikonloppuna on kova duuniputki tulossa, mutta varmaankin taas pian haastattelen täällä paikallisia kiekkonaamoja. Juttuhetkien kirjallisen annin löydät sitten täältä blogista aikanaan.

Ja sitten ne pakolliset terveiset...

Old Towniin terveiset ihan kaikille!!!

Vaasan suuntaan - ja siitä eteenpäin kohti itää - terveisiä Osalan Oskarille.

Toiseen FST-kehtoon eli Porvooseen takaisin ja terveisiä Kimmenille!

On vain oikeutettua lähettää terveisiä myös naaraspuolisille, eli terveisiä munkkitytöille Sandralle ja Inalle.

In the night with Topper

Olipahan taas yllättävä ilta...

20:30 astelin suihkun puolelta koneen äärelle ja siellä se naamakirja huuteli kovaa... ja yksi huutajista oli SM-liigassa 464 ottelua pelannut voimahyökkääjä Shayne Toporowski.

"Topper" ilmoitteli että on Reginassa kiekkoleiriä varten. Eikä sen lähempänä kuin viiden onnettoman minuutin matkan päässä kodistani. Noh, mikäs siinä, treffit pystyyn! Loistava sattuma tähän iltaan.

Siinähän sitä kuvassa taas allekirjoittaneella naama iloisesti punottaa, vaikka en viskin ystäviä olekaan. Kai mua ujostutti? Tai sitten tämä kuuma preerian aurinko on tehnyt tehtävänsä.

Viimeksi olin "Topperin" kanssa tavannut lokakuussa 2010 Hakametsän hallissa ja olikin helvetin mukavaa taas vaihdella ajatuksia ja kuulumisia.

Päällimmäisenä tuli puheeksi - luonnollisesti - tapahtumat suomalaisessa kiekkoilussa.

"Ai, Matt Nickerson on siellä? Hyvä juttu hänelle! Toivottavasti saa uralleen jatkoa", runoili kanadalainen veteraani vanhasta vastustajastaan jonka kanssa tuli aikoinaan pudotettua hanskatkin.

"Varmaan se tulisi monelle järkytyksenä, mutta jos vaikka tänä iltana tässä pöydässä istuisivat herrat Nickerson ja Pasi Nielikäinen kanssani, niin meillä olisi varmasti pirun hauskaa. Hei, se on vain jääkiekkoa!", pudotteli kokenut kanukki sanojaan.

Niin... Vaikka kaukalossa sitä oltaisiin koviakin vihamiehiä niin kyllä nämä kiekkosepot vain kovin hyvin aina tulevat toimeen toistensa kanssa. Se on tosiaankin vain peliä, eikä mitään henkilökohtaista.

Pelihaluja Toporowskilla riittää edelleen, mutta etenkin mahdollinen NHL:n lakkouhka sekoittaa markkinoita ylhäältä alas. Mies tiedostaakin, että pelivuosia on ehkä jäljellä enää parin kauden verran, mutta varasuunnitelmiakin on jo tehty.

"Suoritin tämän kuun aikana Hockey Canadan korkeimman tason valmentajatutkinnon. Ihan varmasti peliurani jälkeen haluan valmentaa. Suomessa valmentaminen olisi varmasti todella mieluisa vaihtoehto paitsi minun niin myös perheeni kannalta."

Ei ole kovinkaan yllättävä toteamus, sillä onhan "Topperilla" konkreettista kokemusta monen eri maan kiekkokulttuureista ja sen tason kommunikointikyky että ihme olisi, jos ei ura valmentajana urkenisi.

"Tänä kesänä kun tulimme takaisin kotiin, niin minä ja vaimoni olimme vähän ihmeissämme, kun lapsemme puhuivat sujuvaa suomea! Kesti hetken ennen kuin vanhin lapsemme taas muisti, että englantiakin voi puhua isille ja äidille", Toporowski naurahti.

Miehen toiveissa on kovasti löytää vielä pelipaikka, mahdollisesti jopa pelaajan ja apuvalmentajan ominaisudeessa.

Joka tapauksessa, ensi viikolla taas "Topperin" vetämä kiekkoleiri jatkuu ja sain kunnian saada kutsun pitämään nuorille kiekkoilijoille puheen siitä, millaista elämä ammattilaiskiekkoilijana Euroopan kaukaloissa voi olla ja mitä se mentaalisesti myös vaatii.

Kova fakta on kuitenkin se, että kyseisellä herrasmiehellä on pelaajan näkökulmasta huikeasti enemmän kerrottavaa kuin tämän blogin ylläpitäjällä. Ehkäpä voin silti seuratasolla johtotehtävissä toimineena hieman valottaa erilaisista näkökulmista asioita, millaisilla ominaisuuksilla varustettuja pelimiehiä kovan luokan ammattilaisjoukkueet kaipaavat rosteriinsa pelitaitojen ohella.

Tällä kertaa terveisiä lähtee Topille!

Some funny shit... hassua kakkaa...

Siinä niin sopivan vaatimaton kuva tälle kirjoitukselle, että en vain voinut vastustaa.

Kävin tuossa fillaroimassa taas Wascanan ympäri ja mietin mitä kaikkea hauskaa ja kummaa tässä 10 viikon aikana on tullut koettua.

Tuli mieleen jakaa stoori, josta aikoinaan kirjoitin facebookissakin.

Noh... olipa kerran ilta, jolloin Jukka-setä työkavereineen päättivät oikein huolella repäistä torstain kunniaksi. Päätimme suunnistaa erään tuttumme omistamaan juomailusalonkiin, jossa käymme yleensä noin kerran viikossa morjestamassa tuttuja jotka ovat siellä töissä ja muita jotka ovat siellä istumassa iltaa.

Siinä sitten ovella oli uusi ja innokas portsari. Kun sanon uusi portsari niin tarkoitan, että siinä paikassa hän oli uusi poke. Ikää kaverilla oli ehkä 55-60 vuoden verran, eli elämänkokemusta oli takana.

Mikäs siinä, jonoa ei ollut (torstainen ilta) joten sisään vaan. Tai niin mä luulin.

"Sorry, I can't let you in!"

Ajattelin että "hä?", pohjalla oli ehkä kaksi tuoppia. No, kysyin asiasta ystävällisesti ja kaveri osoitti sormella noin parin sekunnin verran ennen kuin sanoi: "I can't let you in wearing that heavy-metal t-shirt."

Siinä vaiheessa mietin tosiaan että "HÄ?", ja totesin mielessäni että päälläni oli Motörheadin t-paita.

"Well, this is not a heavy-metal shirt, Motörhead is a rock'n'roll band", valistin herraa joka oli vastuussa sisällä olevien - noin 20 ihmisen - turvallisuudesta ja elossapysymisestä.

Siitä se otti sitten pulttia, nollasta sataan ihan noin vain.

"Either you turn the shirt inside out or you are out of here. With that shirt you're gonna run into trouble. This is a dance-club!"

Siinä vaiheessa vain naurahdin ja käännyin pois ja ystäväni seurasivat perässä nauraen. "What the fuck was that all about?", moni ihmetteli nauraen.

Kukaan ryhmästämme ei onneksi ottanut esiin runkkarimaista valttikorttia "tunnemme klubin omistajan" tms., vaan ilmoitimme asiasta myöhemmin kaverillemme joka pahoitteli asiaa. Mutta minut tuntevat tietävät, että tällainen ei jää tähän. Kosto elää! JUMALAUTA!

Kostoni oli oleva karmiva ja traumatisoiva. Järjestysmiehen kannalta.

Jos en kerran rehellisessä rock'n'roll-paidassa pääse "kantapaikkaani" sisälle, niin pukeudutaan sitten "koodin" mukaisesti.

Kävin seuraavan viikon maanantaina vähän ostoksilla ja löysinkin sopivaa päällepantavaa viikonlopun rientoja varten.

Varmistimme vielä, että sama portsari olisi töissä perjantaina illalla kun suuntaisimme kohti kyseistä "tanssiklubia".

Hyvin se portsari selvästi tunnisti jo kaukaa ryhmämme. Ja siinä vaiheessa, kun oli vuoroni astua sisään hän vain mulkaisi uutta hienoa ja ihanaa Justin Bieber t-paitaani happamana ja ilmeisen kateellisena. Kostoni oli onnistunut ja sain näin saavutettua mielenrauhan! I'm a bad human being!

Täällä alkaa kello olemaan kohta 20:30 keskiviikkona ja aamulla taas varhain ylös ja järjestelemään elämää ja tulevaa.

Viikonloppuna - joka on tällä kertaa täällä neljän päivän pituinen - matkustan jälleen kauniiseen Qu'Appellen laaksoon.

Siellä tuleekin juhlittua sitten sunnuntaina syntymäpäiviä ja ikää tulee 31 vuoden verran.

Todennäköisesti seuraava blogikirjoitus tuleekin sitten vasta ensi viikolla, sillä tuolla laakson rauhassa ei paljon tee mieli tietokoneen (tai kännykän) äärellä olla.

Terveiset saa tällä kertaa ensimmäisenä ihmekokki Anttu!

Toiselle sijalle kipuaa terveisten kera myyntitykki Patjas; sponsseille diilien kylkiäisiksi seuran logolla varustettuja stringejä vaan!!!

Kolmanneksi nousee upeilla torjunnoillaan lupaava maalivahti Juuso Riksman, paljon terveisiä ja spagaatteja!

Sudenpentujen kunniakirjan saa tällä kertaa Dogsteri joka pitää myyntikojuaan ja puheitaan Suomen Chicagossa. Paljon lämpimiä ja filosofisia terveisiä!

Ja ryhmän ainoa nainen on tällä kertaa Viivi - terveisiä ja nähdään viimeistään 2042!!!!!!

Viimeisenä terveisiä saa ansioitunut musikantti ja kirjallisuustieteiden epävirallinen maailmanmestari, Kalevalan kaikilla maailman kielillä ulkoa osaava Erkki. Kovasti on ikävä taidokasta rumpalointiasi.